Jaa artikkeli

Joko tiedät, mitä seutusi osaa?

Löytääkö ihminen tarvettaan ja osaamistaan vastaavaa työtä? Saadaanko tarjolla oleviin töihin oikeaa osaamista? Mitä sitten, kun palveluverkko muuttuu?

Otetaan esimerkki viime vuodelta: voimaan astui hoitoalan ylityö- ja vuoronvaihtokielto. Monessa kunnassa se aiheutti paljon kysymyksiä, ja osa näistä kunnista on Sarastia Rekryn asiakkaita. Yksi asiakkaamme Keski-Uudeltamaalta otti yhteyttä ja kertoi, että heillä tarvitaan yhtäkkiä terveyskeskukseen sijaisia. Terveyskeskuksen sijaistyöntekijöistä ei ollut koskaan aiemmin ollut puhetta, mutta pari hiiren klikkausta myöhemmin meillä oli joukko nimiä. Miksi? Koska meillä on seudulla jo tuhansia työntekijöitä, joiden kaikki osaaminen ja kaikki luvat ovat tiedossamme. Tiedämme myös, millä alueella ja missä tehtävissä he haluavat työskennellä.

Tieto merkitsee joustoa ja mahdollisuutta reagoida nopeasti.

Me puhumme tästä nimellä osaamispankki. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olemme haastatelleet tuhansia työntekijöitä. Kirjanneet heidän taitonsa, lupansa, osaamisensa ja täydentäneet heidän tietojaan, kun he ovat opiskelleet, valmistuneet tai ilmoittaneet haluavansa työskennellä jatkossa enemmän esimerkiksi vammaispuolella kotipalveluiden sijaan. Kaikki on kirjattu järjestelmään, joka pystyy automaattisesti etsimään, kontaktoimaan ja rekrytoimaan työntekijän muutamassa sekunnissa siitä, kun haku on aloitettu.

Tällä hetkellä kunnissa kerätään henkilöstön lakisääteiset työsuhdetiedot. Mutta onko teillä näistä dataa?

  • Luvat ja koulutukset
  • Osaamiset ja taidot
  • Millaisia töitä ihminen on kiinnostunut tekemään
  • Maantieteellinen alue, joilla ihminen on valmis käymään töissä
  • Miten ja kuinka nopeasti tekijät voidaan tavoittaa, kun tarve ilmenee?

Kuntien on on ollut vaikea reagoida siihen, mitä sote-uudistus tarkoittaa töiden järjestämisen kannalta. Lainsäädäntö on pitkittynyt, eivätkä päätökset ole olleet yksiselitteisiä. Ainoa mitä varmaksi tiedetään on, että palveluverkko muuttuu ja tietyt palvelut poistuvat kunnilta.

Väitän, että näinkin vähäisen tietomäärän pohjalta on mahdollista tehdä ratkaisuja, jotka vievät oikeaan suuntaan TURVALLISELLA POLULLA. Yhä useammin tullaan tilanteeseen, jossa asiakaskysyntä vaihtelee (esimerkiksi valinnanvapauslaki). Kysymys on siitä, mihin seutusi tarpeen tullen pystyy.