Henkilö omakuvassa, taustalla hiekanvärinen pohja, jossa värikkäitä kuvioita.

Jaa artikkeli

Onnistumisen kokemuksia ja lisätienestiä keikkailusta eläkkeellä

Hämeenlinnassa asuva Vilhelmiina Väntänen on pitkän linjan keikkatyöntekijä, jolla on 52 vuoden kokemus hoitotyöstä. Toukokuussa 80 vuotta täyttänyt Vilhelmiina jäi nyt keikkatöistä eläkkeelle. Keikkailusta saadut kokemukset ovat hänen mukaansa positiivisia ja antoisia.

Vilhelmiina kertoo aloittaneensa keikkailun Temporen, silloisen Seuturekryn, alkuaikoina vuonna 2011. Keikkailu ajatuksena alkoi kiinnostamaan pian eläkkeelle siirtymisen jälkeen. ”Vuoden ajan olin poissa töistä, kun jäin eläkkeelle. Jotenkin ajatus kuitenkin viehätti, että voisin edelleen tehdä töitä. Olin vielä hyvässä kunnossa ja täytyy sanoa, että kyllä taloudellinenkin puoli oli määräävä tekijä sen lisäksi, että tykkään hoitajan työstä. Ja sitten myös se, että olin valmistunut sairaanhoitajaksi myöhemmällä iällä. Kipinä työntekoon oli vielä tallessa”, Vilhelmiina muistelee.

Temporen kautta Vilhelmiina on tehnyt keikkaa pääasiassa Hämeenlinnassa sijaitsevaan ikäihmisten palveluasumisyksikkö Keinukamariin. Yksikkö on lähellä, eli työmatka ei ole pitkä ja töitä on ollut aina sopivasti tarjolla. Myös yksikön mukava työyhteisö saa runsaasti kehuja: ”Täytyy sanoa, että työkaverit ovat aina olleet minulle tärkeitä!”

Työelämään Vilhelmiinaa on vetänyt vielä eläkkeelläkin moni asia. ”Pidän hoitotyöstä ja koen saavani siitä onnistumisen kokemuksia. Tietysti palkka myös merkitsee”, hän kertoo. Keikkailun vapaus ja se, että saa itse päättää työvuoroista on myös tärkeää. Työt voi sovittaa omaan elämään ja arkeen sopivaksi.

Vilhelmiina suosittelee keikkailua myös muille eläkeläisille, jos vain työhaluja vielä riittää. Keikkailu tuo parhaimmillaan vaihtelua sekä rytmiä elämään. Temporen kautta keikkailu on ollut helppoa ja tarvittaessa apua on aina saanut. ”Palvelu on aina ollut ystävällistä. Autettu on auliisti ja kysymyksiin vastattu, jos on joku ongelma tullut. Kiitän Temporen työntekijöitä oikein hyvin sujuneesta yhteistyöstä”, Vilhelmiina kehuu.