
9.7.2021 | Kaikki
Palkanmaksuaikataulun voi tarkastaa Sarastia Rekryn järjestelmästä
Tiesithän, että Sarastia Rekryn järjestelmän Tiedoksi-välilehdeltä löytyy muun muassa palkanmaksuaikataulu työpaikoittain sekä palkkalaskelman lukuohje? Palkanmaksupäivän ja erilliskorvausten maksupäivän voi siis aina itse tarkistaa järjestelmästä.
Palkanmaksuaikataulusta näkee myös, milloin työntekijän tulee viimeistään olla tallentanut työaikamerkinnät Serenettiin. Voimassa oleva verokortti tulee toimittaa Sarastia Rekryyn viimeistään ensimmäisen työtehtävän vastaanottamisen jälkeen.
Työsuhteen jokaiselle päivälle tulee tehdä tallennus Serenettiin. Mikäli työsuhde sisältää vapaapäiviä, tulee myös ne merkitä Serenetissä vaihtamalla ja valitsemalla työaikamerkintätyypin alasvetovalikosta ”suunnit. vapaa”. Myös mm. kilometrikorvaukset ja hälytysraha tulee merkitä Serenetissä omalle riville tuntien lisäksi vaihtamalla työmerkintätyypin alasvetovalikosta oikean työaikamerkintätyypin.
Kun merkinnät on tehty oikein ja jokaiselle työsuhteen päivälle on tehty merkintä, maksetaan palkka aikataulun mukaisesti.
Palkanmaksusta yleisesti
- 13 päivän pituisissa ja sitä pidemmissä työsuhteissa peruspalkat maksetaan pääsääntöisesti kuun lopussa ja mahdolliset erilliskorvaukset palkanmaksuaikataulun mukaisesti.
- PJP-mallissa 1-12 päivän työsuhteissa maksetaan palkka joka perjantai. Eli viimeistään sunnuntaina päättyneistä työsuhteista maksetaan palkka seuraavana perjantaina, kun työaikamerkinnät on tallennettu viimeistään maanantaina klo 8 mennessä. Satunnaiset arkipyhät voivat vaikuttaa palkanmaksuaikatauluun.
- Muissa 1-12 päivän työsuhteissa (ei-PJP-malli) palkka ja erilliskorvaukset maksetaan palkanmaksuaikataulun mukaan, joka löytyy järjestelmän Tiedoksi-välilehdeltä.
HUOM! Muistathan, että ilman välipäiviä toistensa jatkona olevat sijaisuudet muodostavat yhtäjaksoisen palvelussuhteen. Jos yksittäisistä keikoista muodostuu yli 13 päivän yhtäjaksoinen työsuhde, maksetaan palkka kohdan 1 mukaisesti.
Muista hyödyntää ohjevideoita
Palkanmaksuaikatauluista ja niiden lukemisesta on tehty ohjevideot, joissa näytetään, mistä aikataulut löytyvät ja miten niitä luetaan. PJP-palkanmaksulle löytyy oma ohjevideonsa.