13.9.2022 | Kaikki
Inhouse-yhtiö on edullinen ja tehokas – tapaus Sarastia Rekry
Inhouse-yhtiöitä arvostellaan julkisuudessa siitä, että niiden hinnoittelu ei ole läpinäkyvää ja niiden toiminta on tehotonta. Sarastia Rekry Oy on tarjonnut sote-alan väliaikaista työvoimaa vuodesta 2008 kunnille ja julkisyhteisöille.
Seuraavassa tarkastelussa Sarastia Rekry (SaRe) avaa hinnoittelunsa ja toimintansa sisällön.
Tehokkuuden tekijät
Vuonna 2021 Sarastia Rekryssä hoidettiin 250 431 työtilausta 48 henkilötyövuoden voimin.
SaRe hoitaa kaikki työsuhteiden luomiseen ja niiden ylläpitoon liittyvät liittyvät asiat.
SaRen noin 48 työntekijää hoiti viime vuonna 45 asiakasyhteisön tarpeet. Miten se vertautuisi siihen, että asiakasyhteisö olisi itse hoitanut oman sijaishankintansa?
Jos jokainen asiakasyhteisö olisi itse hoitanut väliaikaisen työvoiman hankintansa, yksi työntekijä ei olisi varmastikaan siihen riittänyt, sijaisia hankkivaa henkilökuntaa olisi tarvittu enemmän.
Keskitetty ratkaisu SaRen avulla on asiakasyhteisöille kustannustehokasta.
Tehokkuuden taustalla on automaatio
Palvelun tehokkuuteen on määrätietoisesti pyritty esimerkiksi automatisointia lisäämällä:
- Työkeikat ovat helposti saatavilla suoraan sähköisen kalenterin kautta, työtarjottimelta tai viesteillä. Parhaimmillaan työntekijä kiinnittyy keikalle kahdessa sekunnissa.
- Tilaaja ja työntekijä saavat välittömästi sovitusta keikasta vahvistuksen ja työsuhde muodostuu.
- Ajan tasalla oleva tes-tulkinta tapahtuu automaattisesti SaRen omassa järjestelmässä ja tuntipalkat maksetaan joka perjantai (PJP-konsepti). Viikoittain lähetetään noin 2 800 palkkalaskelmaa.
SaRe maksaa sairaanhoitajille 15 prosenttia ja lähihoitajille 9 prosenttia Avaintes:n vähimmäispalkkoja parempaa palkkaa.
Konkreettinen esimerkki tehostamisen tuloksista on se, että vuodesta 2015 lähihoitajalle maksettava palkka on SaRessa noussut 9,94 prosenttia, mutta myyntihinta asiakkaalle on laskenut 4,75 prosenttia.
Tunneista 67 prosenttia tehdään lähihoitaja-nimikkeellä.
Tehokkuus syntyy SaRen omasta toiminnasta, ei korottamalla hintoja.
Hinnat ja palkat
SaRessa noudatetaan volyymipohjaista hinnoittelua, joka tarkoittaa sitä, että suuremmilta tilaajilta peritään pienempää hintaa ja pienemmältä suurempaa.
Hyvinvointialueiden volyymilla laskettuna lähihoitajan hinta on keskimäärin 22,24 euroa toteutuneelta työtunnilta.
Lähihoitajalle maksettava tuntipalkka on keskimäärin 16,85 euroa, sivukuluineen SaRelle työantajana tuntihinnaksi tulee 20,90 euroa.
Eli: Noin 1.30 euron tuntierotuksella (9 euroa /pv.) SaRe pystyy hoitamaan kaiken tämän:
- Palkalliset sairauslomat
- Keikkatyöntekijöiden rekrytoinnin ja työhaastattelut, keskimäärin 511 kpl/kuukausi
- 250 431 työtilauksen vastaanoton ja töiden tarjoamisen keikkatyöntekijöille
- Työsopimusten teon
- Keikkatyöntekijöiden kiinnittämisen tehtäviin ja viestinnän
- Palkanlaskennan ja maksatuksen. Palkka Joka Perjantai (PJP)
- Asiakaspalvelun 45 asiakasyhteisölle ja reilulle 10 000 keikkatyöntekijälle
- Työaikamerkintöjen käsittelyn
- Asiakasraportoinnin
- Monikanavaisen markkinoinnin, tiedottamisen ja oppilaitosyhteistyön
- Lääkehoitokoulutusten organisoinnin
- Kaikki palvelussa tarvittavat järjestelmäkulut
- Työterveyspalvelut, vakuutusmaksut
- Oman palveluhenkilöstön (48 työntekijää) palkat, työvälineet, tilat, koulutukset
- Jatkuvan kehitystyön ja ajantasaisen tietosuojan kaikille prosesseille
Tutkittua tyytyväisyyttä
Sarastia Rekryn kautta sotealan työkeikkoja tekee yli 10 000 työntekijää. Heidän tyytyväisyyttään tutkitaan neljännesvuosittain
Sarastia Rekry laskee ja maksaa itse keikkatyöntekijöidensä palkat, ja palkanmaksun sujuvuus on aina saanut huippupisteet. Viimeisimmässä, kesäkuussa 2022 julkistetussa tutkimuksessa palkanmaksu sai tutkimushistorian parhaat pisteet.