Tempore Henkilöstöpalvelut Oy on palkittu Suurin Nousija -palkinnolla Suomen Innostavimmat Työpaikat -kilpailussa pienten organisaatioiden sarjassa. Palkinnon saamisen myötä Tempore vahvistaa asemaansa alansa edelläkävijänä. Palkinto myönnetään merkittävälle kehitykselle henkilöstökokemuksen alueella. Tempore kuvaillaan positiiviseksi ja tukevaksi työympäristöksi, joka painottaa työntekijöiden hyvinvointia.

Palkinto myönnetään organisaatiolle, joka on osoittanut merkittävintä kehitystä henkilöstökokemuksen alueella PeoplePower-tutkimuksen indeksin mukaan.

Tutkimukseen osallistui lähes 200 000 työntekijää kymmeniltä eri toimialoilta ympäri Suomen. PeoplePower-tutkimus mittaa työntekijöiden omistautuneisuutta, innostuneisuutta ja yhteisöllisyyttä, tarjoten arvokasta tietoa yrityskulttuurista, organisaation toimivuudesta ja työntekijäkokemuksesta.  Palkinnot myöntää Eezy Flow vuosittain.

Temporen toimitusjohtaja Jaana Jantola toteaa:

”Tämä tunnustus on kunnianosoitus jokaiselle Tempore Henkilöstöpalvelut Oy:n palvelutyöntekijälle. Se heijastaa sitoutumistamme työyhteisön ja yrityskulttuurimme jatkuvaan kehittämiseen. Uskomme vahvasti, että yhteistyö, luottamus ja avoin kommunikaatio ovat perusta menestyksellemme. Olemme kiitollisia, että nämä ponnistelut on tunnustettu näin merkittävällä tavalla.”

Temporen palveluhenkilöstö kuvailee työpaikkaansa muun muassa näin: ”Luotettava työantaja”. ”Loistava yhteistyö”. ”Mahdollisuus itsensä kehittämiseen” ja ”Työnantaja ymmärtää työntekijöiden erilaisia elämäntilanteita.”

Tempore Henkilöstöpalvelut Oy on hyvinvointialueiden ja kuntien kumppani sijaishankinnassa ja henkilöstöresurssien turvaamisessa.

Yritys korostaa positiivisen työympäristön ja työntekijöiden hyvinvoinnin merkitystä, mikä on vahvistanut sen asemaa alansa edelläkävijänä ja nyt Suomen innostavimmat työpaikat -palkinnon saajana.

Jos video ei aukea sinulle verkkosivuilla, katso video tästä.


Tempore haastaa sosiaali- ja terveysministeriön raportin vuokratyövoiman käytöstä hyvinvointialueilla, korostaen kustannusvertailun puutetta. Toimitusjohtaja Jaana Jantola painottaa vuokratyön merkitystä kriisiaikojen toiminnan turvaajana ja esittelee Temporen tarjoamien palveluiden kustannustehokkuuden. Yhtiön analyysi kyseenalaistaa käsityksen vuokratyövoiman taloudellisesta tehottomuudesta sekä avaa hinnoittelua ja kustannusrakennetta

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuokratyövoimaa ja ostopalveluja selvittäneen verkoston loppuraportin 18.2. 2024.  Verkoston mukaan vuokratyön käytön nopea kasvu aiheuttaa merkittävän riskin hyvinvointialueiden toiminnalle ja rahoituksen riittävyydelle.

Alan merkittävä toimija Tempore toivoo, että yritystä olisi kuultu tässä selvityksessä. Raportissa on toteamuksia, joita se ei voi allekirjoittaa sen perusteella, mitä yritys käytännön toiminnassaan näkee ja mitä mitattavaa tietoa Temporella on toimintansa vaikutuksista.

Valtakunnallisena ja erittäin kustannustehokkaana alan suurtoimijana toimijana Tempore haluaa olla aina mukana vuokratyön käyttöön liittyvässä keskustelussa ja jatkotyöstössä. Ei vain siksi, että se haluaa vaikuttaa, vaan siksi, että Tempore tietää olevansa toimiva osa hoitajapulan ja kustannushaasteiden ratkaisua.

Lainaus raportista: ”Työpanoksesta maksettu ylihinta luo taloudellista tehottomuutta, mikä on vahvassa ristiriidassa hyvinvointialueiden taloudelle asetettujen kustannussäästötavoitteiden kanssa.” (STM raportti 17.2. 2024)

Verkoston työssä tehokkuuden ja kustannustehokkuuden näkökulmia ei ole riittävästi huomioitu. Temporen näkökulmasta kaikki raportin väitteet eivät siksi vaikuta oikeilta, Temporen toimitusjohtaja Jaana Jantola kiteyttää.

Vuokratyö varmistaa toiminnan

-Kun ensin iski korona ja sitten hoitajapula ja lopuksi uusien hyvinvointialueiden organisoituminen, on vuokratyö ollut toiminnan varmistaja. Uskon, että kaikenlaisten työn tekemisen vaihtoehtojen mahdollistaminen jatkossakin on nimenomaan sote-alan palveluiden varmistamista, Jantola painottaa.

Jantola olisi kaivannut raporttiin vertailua siitä, kuinka paljon sote-alan henkilötyö maksaa hyvinvointialueiden itse tuottamana vs. sijaispalveluna tai henkilöstövuokrauksena. Eritoten hän peräänkuuluttaa sitä, miten tehokkaasti Tempore suorittaa välitystehtävää suhteessa siihen, miten paljon tämä järjestelytehtävä vie aikaa niin kilpailijoilla kuin asiakkailta itseltäänkin.

Omassa toiminnassa syntyvien palkkojen ja niiden sivukulujen vertaaminen kokonaiskustannuksiin ei ole relevanttia.  Tempore on itse julkaissut laskelmat, joiden mukaan sen tuottamat sijaispalvelut (henkilöstövuokrauksen keinoin) ovat kaikista edullisimmat.

Tempore on julkistanut kustannusrakenteensa ja se on kilpailukykyinen

Temporen julkaisi kustannusrakenteensa perusteet jo syksyllä 2022 (luvut päivitetty tämänhetkisten tietojen mukaisiksi):

Lähihoitajille Tempore maksaa perustuntipalkkana 14,63 euroa tunnilta (17,54 euroa tunnilta kokemuslisällä ja lomakorvauksella.)

Kustannuksemme työnantajana sivukuluineen tuosta tunnista on 22,18 euroa. Hyvinvointialuekokoista asiakasta laskutamme tuosta tunnista 23,50 euroa.

Kun tehdään hintavertailua oman toiminnan ja Temporen hintojen välillä, on huomioitava kaikki kulut (tämä kaikki toteutetaan Temporessa siis 1,30 €/tunti) :

  • Rekrytoinnit ja markkinointi
  • Työhaastattelut
  • Työsopimusten teko ja palkanlaskenta
  • Asiakaspalvelu 24 tuntia päivässä seitsemän päivää viikossa
  • Työaikamerkintöjen käsittely ja työvuorosuunnittelu
  • Koulutukset
  • Järjestelmäkulut ja kehittäminen
  • Työterveyspalvelut ja vakuutusmaksut
  • Esimiestyö

Tempore käyttää volyymipohjaista hinnoittelua. Suuremmilta tilaajilta peritään pienempää hintaa. Vuodesta 2015 lähihoitajalle maksettava palkka on Temporessa noussut 13,4 prosenttia. Samalla ajanjaksolla myyntihinta ei ole noussut vaan jopa laskenut 1,3 prosenttia

Raportti toteaa, että vuokratyön työpanoksesta maksettu ylihinta luo taloudellista tehottomuutta, mikä on ristiriidassa taloudelle asettujan kustannussäästötavoitteiden kanssa. Oheisesta Temporen kustannuslaskelmasta on vaikea löytää minkäänlaista ylihinnoittelua.

Omien rekrytointiyksiköiden kustannukset ovat suuret

Vertailussa huomioitava myös, kuinka paljon hallinnon lisäystä hyvinvointialueiden mahdollinen omien rekrytointiyksiköiden rakentaminen, järjestelmähankinnat, esimiestyö, palkanlaskenta, ylläpito ja kehittäminen tarkoittavat. Temporen sijaispalveluiden kustannus sen sijaan on aina täysin muuttuva kulu – vain toteutuneista tunneista laskutetaan.

Tempore tuottaa sijaispalveluja tällä hetkellä 14 hyvinvointialueelle ja 15 muulle asiakkaalle.

-Meillä asiakaskohtainen resursointi on keskiarvona 2,3 henkilötyövuotta per asiakas, toimitusjohtaja Jaana Jantola kertoo.

–Samalla reilun 2 henkilön työpanoksella kokonaisuutta ei missään organisaatiossa pystytä tuottamaan. Keskittäminen osa tehokkuuden avaintekijöistä.

On muistettava lisäksi, että jo 50 prosentin ylityökorvauksella teetettävä työ on huomattavasti kalliimpaa kuin Temporelta ostettu.

Laskelmiemme mukaan hintamme on merkittävästi kilpailutettuja hintoja alempi. Jos kilpailutettu hintaa on esimerkiksi 4 euroa enemmän eli 27,50 tarkoittaisi hintaero Temporen volyymillä 12 miljoonaa euroa enemmän kustannuksia hyvinvointialueella.

Neljän euron erotus voi olla alakanttiin. Erotus voi olla suurempikin. Koko Suomen mittakaavassa puhutaan siis todella merkityksellisistä summista.

(Voit katsoa Temporen laskelmia tästä: Kuinka monta tuntia saa miljoonalla eurolla ja mitä maksaa satatuhatta tuntia? | LinkedIn)

Tempore on valmis osallistumaan kaikkeen keskusteluun hintatasoista ja tehokkuudesta niin kuin laadusta ja ketteryydestäkin. Tempore on valmis avaamaan kustannustensa muodostumista ja edullisen hintatasonsa perusteita lisää mahdollisissa jatkovalmisteluissa.

Tempore-faktaboksi:

  • Sijaistyötunteja tehtiin 2023 Temporen kautta lähes kolme miljoonaa.
  • Keikkoja teki yhteensä 14 010 henkilöä
  • Uusia sijaisammattilaisia rekrytoitiin 9 762
  • Täyttöaste (kuinka moneen tilaukseen saatiin tekijä) 82 prosenttia (2022 77 prosenttia)
  • Asiakkuudet 12 hyvinvointialueella

Vuosi 2023 merkitsi merkittävää käännekohtaa sote-alalla uusien hyvinvointialueiden käynnistyttyä ja hoitajapulan ollessa yhä ajankohtainen haaste. Hyvinvointialueille ja kunnille sijaispalvelua tarjoava Tempore Henkilöstöpalvelut on ottanut aktiivisen roolin, tarjoamalla innovatiivisia ratkaisuja ja luoden uusia mahdollisuuksia sekä työntekijöille että asiakkaille.

Vuoden 2023 aikana, keskellä jatkuvia muutoksia ja haasteita, Tempore on halunnut uudistua ja innovoida, sekä edistää alaa erityisesti läpinäkyvyydellä ja digitalisoinnilla.

Helpottaako hoitajapula?

Toiveita hoitajapulan lievästä helpottumisesta on näkyvissä Tempore Henkilöstöpalvelut Oy:n viime vuoden tunnusluvuissa.  Näin niitä tulkitsee Temporen toimitusjohtaja Jaana Jantola.

-Vaikka sijaistarpeita raportoitiin 15 prosenttia enemmän, lähes 390 000 kappaletta, täyttöasteemme nousi viime vuonna 5 prosenttia. Se oli viime vuonna jo 82 prosenttia. Tämä on merkittävä parannus verrattuna edellisten vuosien 77 prosentin täyttöasteeseen, Jantola kertoo

Ennätysmäärä rekrytointeja ja hinta-avoimuus

Jantolan mukaan vuosi 2023 oli ennätysvuosi myös uusien työntekijöiden suhteen. Tempore rekrytoi 9 762 uutta henkilöä. Yhteensä keikkoja teki yli 14 000 eri henkilöä, mikä on peräti 3 000 enemmän kuin aiemmin. Tämä osoittaa, että keikkatyöllä on merkittävä rooli sote-alan ammattilaisten elämässä ja tarjoaa joustavuutta sekä pää- että lisäansioihin.

”Emme tarjoa alan korkeimpia palkkoja, mutta kilpailukykymme keikkatyöntekijöiden joukossa on silti pysynyt vahvana. Palkkamme ovat olleet julkisesti nähtävillä nettisivuillamme, ja myyntihinnatkin on julkaistu syyskuusta 2022 lähtien. Lisäksi lanseerasimme viime vuonna uuden hintalaskurin nettisivuillamme.”

Henkilöstövuokrauksen hintoja pidetään korkeina, mutta tämä mielikuva ei sovi Temporeen, missä hinnat eivät ole korkeita. Tehokkuus ja kilpailukykyiset hinnat ovat kumonneet monet in house -keskusteluun liittyneet kriittiset väitteet.

Tyytyväiset keikkalaiset ja asiakkaat

Jantola haluaa kiinnittää huomiota sekä asiakastyytyväisyyteen, että keikkalaisten tyytyväisyyteen:

-Viime vuonna saavutimme historiallisesti korkeat asiakastyytyväisyysmittaustulokset, mikä kuvastaa yhteistyömme tuloksellisuutta keikkatyöntekijöiden ja asiakkaiden kanssa. Jatkamme yhdessä heidän etunsa ja toiveidensa mukaista polkua myös tulevaisuudessa.

Faktoja Temporen vuodesta 2023:

  • Sijaistyötunteja tehtiin Temporen kautta lähes kolme miljoonaa.
  • Keikkoja teki yhteensä 14 010 henkilöä
  • Uusia sijaisammattilaisia rekrytoitiin 9 762
  • Täyttöaste (kuinka moneen tilaukseen saatiin tekijä) 82 prosenttia (2022 77 prosenttia)
  • Asiakkuudet 12 hyvinvointialueella

Helmikuusta lähtien työntekijä voi suoraan nähdä ennakkoarvion mahdollisesta keikasta maksettavasta palkasta ennen veroja ja lakisäteisiä vähennyksiä. Uudistus helpottaa keikkailijan töiden valintaa ja oman talouden etukäteissuunnittelua

Arvio palkasta on henkilökohtaisesti räätälöity, ottaen huomioon kunkin työntekijän sijaispätevyys, mahdolliset kokemuslisät ja muut erilliskorvaukset. Tämä uudistus on osa yrityksen laajempaa strategiaa edistää läpinäkyvyyttä ja kilpailukykyä

”Meidän tavoitteenamme on aina ollut olla edelläkävijä työelämän laadun ja reiluuden saralla. Tämä uudistus ei ainoastaan paranna työntekijöidemme arkea, vaan myös vahvistaa luottamusta ja avoimuutta koko alalla,” sanoo Temporen toimitusjohtaja Jaana Jantola.

Jantola muistuttaa myös, että uudistus lisää alan palkkatietoisuutta ja -ymmärrystä. ”Siitäkin näkökulmasta tämä on tärkeä uudistus.”

Palkkapäivä joka perjantai

Tempore korostaa, että palkkapäivät pysyvät ennallaan, tuntipalkat maksetaan joka perjantai. Palkka joka perjantai -malli on otettu sijaisammattilaisten keskuudessa hyvin vastaan. Nopea palkanmaksu lisää työntekijöiden talouden ennakoitavuutta.

Temporen palkanmaksu on työntekijäkyselyissä saanut arvosanaksi peräti 4,7/5.

Yritys odottaa palkka-avoimuuden lisäämisen vaikuttavan positiivisesti sekä työntekijöihinsä että asiakkaisiinsa.

Faktoja Temporesta:

Temporen kautta tehtiin sijaistyötunteja 2023 lähes kolme miljoonaa.

Vuonna 2023 keikkoja teki yhteensä 14 010 henkilöä

Uusia keikkatyöntekijöitä rekrytoitiin viime vuonna 9 762

Täyttöaste (kuinka moneen tilaukseen saatiin tekijä) oli vuonna 2023 82 prosenttia (2022 77 prosenttia)

Tempore toimii 12 hyvinvointialueella.

Kiinnostaako keikkatyöt Etelä-Savossa? Tempore järjestää kaksi keikkainfoa Savonlinnassa ja Mikkelissä helmikuussa. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille ja samalla saat apua keikkalaiseksi rekisteröitymiseen. Rekisteröitymiseen tarvitset tutkinto- ja työtodistuksesi. Selkeä puhelimella otettu kuva todistuksista riittää myös.

Etelä-Savon alueella on tarjolla sosiaali- ja terveysalan sekä ateria- ja puhtaanapidon keikkatöitä. Keikkamahdollisuuksia on yli 260 yksikössä Mikkelissä, Kangasniemellä, Puumalassa, Pieksämäellä, Juvalla, Savonlinnassa, Rantasalmella, Pertunmaalla, Mäntyharjulla, Enonkoskella ja Hirvensalmella.

Tervetuloa tapaamaan meitä sekä kuulemaan ja kysymään keikkailusta paikan päälle. Vinkkaa myös keikkailusta kiinnostuneelle kaverille infotilaisuuksista!

Aikataulut ja paikat

Savonlinna

ti 6.2. klo 8.30-11.00
Kansalaistori, Keskussairaalantie 6

Mikkeli

ke 7.2. klo 12.30-15.00
Sairaala, kokoushuone Puula, Porrassalmenkatu 35-37

Jos et pääse paikalle keikkainfoihin, voit katsoa keikkainfon tallenteen ja rekisteröityä Tule keikkalaiseksi -sivulla.


Sijaisammattilaiset kuvailivat Temporea näillä sanoilla. Sanapilvessä suurimpana on eniten esiintyneet luonnehdinnat.

Tempore on tutkituttanut sijaisammattilaisten ajatuksia ja tuntemuksia työstään jo vuodesta 2016. Innolink toteuttaa kyselyn nykyisin neljä kertaa vuodessa.
Vuoden 2023 koonnin tulokset ovat seitsenvuotisen mittaushistorian parhaat.

Keikkatyötä tehdään yhä enemmän toisen työn ohessa. Päätoimisten keikkalaisen määrä on kyselyyn vastanneiden keskuudessa laskussa.
Työtyytyväisyys on säilynyt vahvana, ja palkanmaksun sujuvuus saa kiitosta. Asiakaspalvelu ja tuki koetaan korvaamattomaksi. NPS-arvot ovat erinomaisella tasolla, mikä heijastaa vahvaa luottamusta Temporen palveluihin. NPS-arvoksi muodostuu Temporella 59.
( Net Promoter Score NPS, tarkoittaa suositteluindeksiä eli sitä, kuinka todennäköisesti asiakkaat suosittelisivat yritystä, tuotetta tai palvelua ystävilleen tai kollegoilleen.)

Poimintoja tuloksista:

Työsuhteet ja kilpailu:

  • Jos keikkailutiheys on vähentynyt, yleisin syy on pidempi työsuhde.

Työtyytyväisyys ja palkanmaksu:

  • Asiakasorganisaatioissa työskentelyn yleisfiilis on hyvä. (4,2/5. Täyden arvosanan 5 antaneiden määrä on kasvanut)
  • Palkanmaksu sujuu erinomaisesti, useimmat antavat arvosanaksi 4 tai 5!  (4.7/5)

NPS ja asiakaspalaute:

  • Temporen NPS-arvosana on erinomainen: 59. (Innolinkin tietokannan yritysten keskiarvo on 39.)
  • Suurin osa on kuullut Temporesta työpaikan tai tuttavien kautta.
  • Asiakaspalvelusta ja -tuesta on saatu positiivista palautetta. (”Saan aina positiivista palvelua 4,5/5, ”Tarvittaessa saan helposti yhteyden palveluyhteyshenkilöön” 4,4/5)

Havainnot:

  • Keikkalaiset toivovat parannuksia perehdytykseen sekä työkalenterin käytettävyyteen.

Yhteenveto huippukohdista:

  • Yleinen tyytyväisyys Temporen toimintaan on vahvaa.
  • Palkanmaksu ja asiakaspalvelu saavat todella korkeita arvosanoja.
  • NPS-arvot ovat korkeat, mikä osoittaa vahvaa suosittelualtista asennetta.

Taustaa:

Temporen kaikki (mukana myös ne, jotka eivät vastanneet kyselyyn) sijaisammattilaiset työskentelystatuksen mukaan:

  • Keikkaileva vakityössä 31,14 %
  • Sijaisuudet päätyönä 26,77 %
  • Opiskelijat 14,89 %
  • Eläkeläiset 7,22 %
  • Hoitovapaalaiset 4,14 %
  • Muut 15,85 %

Saamme 2024 palkkatulon verokorttitiedot suoraan verottajalta

Käytämme palkanmaksussa verokorttiasi, jonka saamme sähköisesti suoraan verottajalta. Meillä on käytössä verokorttien automaattinen suorahaku. Palkastasi peritään veroprosentti sen tiedon mukaan, jonka olemme saaneet sähköisesti. Sinun ei tule toimittaa meille palkkatulon verokorttia. Voit tarkastaa oman veroprosenttisi vero.fi -sivulta.

Vuoden 2023 työaikamerkinnät Serenettiin

Sinun tulee tallentaa kunkin päivän kaikki työaikamerkinnät samalla kertaa viimeistään viikon kuluessa työn tekemisestä. Huolehdithan, että kaikki vuoden 2023 merkinnät on kirjattu Serenettiin.

Tempore laajentaa yhteistyötään Etelä-Savon hyvinvointialueen kanssa 1.1.2024 alkaen. Pian pääsee keikkailemaan kaikissa Eloisan yksiköissä sotealalla ja ateria- ja puhtauspalveluissa!

Eloisan Rekrytoinnin ja osaamisen kehittämisen päällikkö Päivi Salovaara kertoo odotuksista yhteistyön laajentumiseen liittyen ja keikkamahdollisuuksista Eloisan alueella.

Odotuksina yhtenäiset käytännöt, arjen sujuvuus ja PJP-malli

Päivi Salovaaran mukaan Eloisa odottaa saavansa laajentumisen myötä kaikille yksiköilleen yhtenäisen käytännön siinä, mitä reittiä pitkin keikkailijat heille tulevat. Tällä hetkellä reitti on ollut hajanainen, kun Temporen lisäksi on käytetty monta muutakin sijaispalvelua.

Eloisan odotuksena on myös esihenkilöiden työn helpottuminen, kun heidän ei tarvitse itse tehdä mm. työsopimuksia, jolloin aikaa jää muuhun. Lisäksi kiitosta saa Palkka joka perjantai -malli, jonka uskotaan olevan positiivinen asia keikkalaisten näkökulmasta.    

Tempore laajenee koko Eloisan alueelle kaikkiin yksiköihin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi Mikkelissä vanhojen Essoten yksiköiden lisäksi voi keikkailla jatkossa kaikissa muissakin yksiköissä. Kohta koko Etelä-Savon hyvinvointialueella on samanlaiset ohjeet ja säännöt kaikille!

Uusia keikkamahdollisuuksia koko maakunnassa

Eloisan alueella voi keikkailla 1–12 päivän jaksoissa, jolloin palkanmaksu tapahtuu joka perjantai. Käytännössä sijaistarpeet syntyvät sairaustapausten ja koulutuspäivien vuoksi.

Keikkamahdollisuuksia tulee runsaasti niin eteläsavolaisiin kaupunkeihin kuin pienemmille paikkakunnille. Esimerkiksi Mikkelin alueella voi keikkailla erikoissairaalanhoidossa ja Pieksämäen seudulla Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksessa, joka on ainutlaatuinen paikka koko Suomessa. Yksikössä hoidetaan erityistä tukea tarvitsevia ja kehitysvammaisia, jotka ovat tulleet kuntoutusjaksolle. Lisäksi keikkamahdollisuuksia tulee ateria- ja puhtauspalveluihin sekä osastosihteereille.

Salovaara vinkkaa keikkamahdollisuuksista myös kesämökkiläisille. Etelä-Savo on kakkosasuntojen luvattu maa. Ihmisillä on alueella paljon kesämökkejä, joille tullaan Etelä-Suomesta viettämään kesää. Palkka joka perjantai -malli tuo mukavasti lisätienestiä nopealla aikataululla akuuttiin rahantarpeeseen.

Miksi kannattaa lähteä keikalle Eloisan yksiköihin?

– Eloisa on nuori, vuoden vanha organisaatio. Meidän strategianamme on pyrkiä parhaimmaksi ja joustavammiksi työnantajaksi omalla toimialallamme. Meillä on konkreettiset tavoitteet. Organisaatiomme on melko matala, eikä siinä ole perinteistä sotealan hierarkiaa. Lähetämme omalle henkilöstölle kuukausittain henkilöstökyselyn, mikä kertoo siitä, että työntekijöitä kuunnellaan ja otetaan huomioon päätöksenteossa, Päivi Salovaara kiteyttää.

– Vaikka keikkalaiset eivät pysty vastaamaan henkilöstökyselyyn, se hyödyttää heitäkin, sillä kehitämme koko ajan organisaatiotamme aina vain joustavammaksi. Meillä on juuri tehty yhteiset toimintatavat, joita on kriittisesti arvioitu. Organisaatiomme elää tässä päivässä. Keikkalaisella on älyttömän hyvät mahdollisuudet, kun hän voi katsella useampaa paikkaa ja käydä testaamassa, mikä olisi se paras paikka tehdä töitä Eloisassa, Salovaara jatkaa.

Kuva, jossa sotealan henkilökuntaa ja teksti: Halutako testata Eloisan orkesterin ja pienempien pumppujen sointia? Liity orkesteriin hetkeksi ja tule keikalle Temporen kautta!

Aloita keikkailu Etelä-Savon hyvinvointialueella! Keikkailun aloittaminen on helppoa, katso keikkainfotallenne ja rekisteröidy keikkalaiseksi täällä.

Kuvat: Etelä-Savon hyvinvointialue

Vaalit toteutettiin anonyymisti Työturvallisuuskeskuksen työsuojeluvaalisovelluksen kautta. Vaalien tulokset saatiin suoraan äänestyssovelluksesta. Äänestysaika oli 29.11.- 7.12.2023.

Työsuojeluvaltuutetuksi valittiin Susanna Seppänen ja työsuojeluvaravaltuutetuksi Emma Riippi. Susanna Seppänen sai annetuista äänistä 58,23 % ja Emma Riippi 41,77 %. Ääniä annettiin 249 kappaletta, joka oli 1,68 % äänioikeutetuista. Äänioikeutettuja oli yhteensä 14 856.

Ytn-toimikunnan edustajaksi valittiin Mari Yrjölä ja varajäseneksi Tiia Koskinen. Mari Yrjölä sai annetuista äänistä 64,13 % ja Tiia Koskinen 35,87 %. Ääniä annettiin 184 kappaletta, joka oli 1,24 % äänioikeutetuista. Äänioikeutettuja oli yhteensä 14 856.

Vaalitoimikuntaan kuuluvat työsuojeluvaltuutettu Susanna Seppänen ja YTN-toimikunnan työntekijöiden edustajat Tiia Koskinen ja Mari Yrjölä sekä työsuojelutoimikunnan jäsen Hanna Maalehto.

Lisätiedot: tyosuojelu@sarastia.fi