30.6.2022 | Kaikki
Marja Heikkilä, 55: Keikkailu mahdollistaa monipuolisen elämän kahdessa maanosassa
Kesätarinat. Osa 2. Marja Heikkilän tarina jatkaa kesäsarjaamme, jossa kerromme keikkatyöntekijöidemme uratarinoita. Artikkelit perustuvat Keikkatarinoita-podcastiin.
Edellisen osan löydät tästä
Marja Heikkilä on 55-vuotias sairaanhoitaja, taideterapeutti ja yrittäjä. Hän jakaa aikaansa ja energiaansa kahden maan välillä. Thaimaan Pattayalla kutsuu Kotikirkon työt talvisin turistikaudella ja Suomessa hän toimii sekä yrittäjänä että keikkailee sairaanhoitajana. Ideat, tarinat ja energia eivät Heikkilältä hevin lopu.
Somatiikasta psykiatriaan
Marja Heikkilä valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 1988, juuri ennen kuin sairaanhoitajaopinnot uudistettiin.
Hän erikoistui somatiikkaan, eli sisätautikirurgiseen sairaanhoitoon. Sen jälkeen hän on erikoistunut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Nyt psykiatrian puolella on vierähtänyt jo parikymmentä vuotta.
Aivan itsestään selvä sairaanhoitajan ura ei kuitenkaan ollut. Taiteellisten ominaisuuksiensa ja taitojensa myötä Heikkilää veti puoleensa myös muun muassa taiteilijan ura.
Ammatinvalintaani en ole silti katunut, tästä on hyötynyt itse ja monet muut, Heikkilä painottaa.
Sairaanhoitajana hän on tehnyt vanhustenhuoltoa ja ensiaputyötä. Sen Heikkilä koki erittäin mielenkiintoiseksi siitäkin syystä, että hänen miehensä työskenteli samaan aikaan poliisina ja yövuorojen aikana he tapasivat usein ensiavussa, kumpikin omassa työssään.
-Tein kolmivuorotyötä sydän palaen ja tykkäsin olla operatiivisessa työssä, Heikkilä muistelee.
Niitä taitoja on Heikkilä saanut harjoittaa myös siviilissä. Hän on esimerkiksi joutunut elvyttämään kadulla.
Psykiatria on ollut sitten aivan oma maailmansa.
-Kouluaikana se oli ainoa ala, joka ei yhtään napsahtanut ja nyt se on ainoa, jota haluan tehdä.
Suomesta Thaimaahan
Tällä hetkellä Heikkilän elämä jakaantuu Suomen ja Thaimaan välille. Suomessa ollessaan hän tekee sairaanhoitajan keikkatöitä ja toimii yrittäjänä. Heikkilällä on myös taideterapeutin pätevyys.
Thaimaassa odottavat Pattayan Kotikirkon työt ja velvollisuudet, joiden parissa Thaimaassa hän työskentelee yhdessä miehensä kanssa. Kotikirkko Pattayalla on kristittyjen yhteisö, jonne saavat tulla kaikki. Toiminta on hyvin vapaamuotoista.
-Mun tehtävä on olla siellä kanttori ja juontaja ja järjestelijä. Mieheni on se, joka tukevaa sanaa siellä tarjoilee, Heikkilä kuvaa.
Nämä kaikki yhdessä on sitten se mun elämä
Tavoite on jatkossa olla viettää siellä Thaimaassa viisi kuukautta vuodesta. Tänä vuonna Heikkilä ja hänen miehensä olivat siellä vain kolme kuukautta, koska koronan takia turisteja ei ollut alueella ollut kovin paljoa.
-Keikkailu auttaa siinä, että se varmistaa leivän saamisen ja toisaalta varmistaa sen, että voi tehdä sen mille sydän palaa.
Mistä uskallus tällaiseen elämäntyyliin?
-Kaikkihan me pelätään ja ollaan epävarmoja elämän arvaamattomuuden edessä, mutta koska se on sama kaikille, niin se on vain päätettävä, että miten sen kanssa pärjää.
Heikkilällä ja hänen miehellään on karttunut kokemusta turistikirkon töistä myös Espanjasta kolmen vuoden ajalta.
-Onhan siinä jotain ihmettä, se on kutsu, Heikkilä kiteyttää elämäntyylinsä.
Lapsuudesta kummunneet haaveet ovat Heikkilän nykyisen elämäntavan takana.
-Haaveilin lapsena sairaanhoitajan työstä, jota voisin tehdä lähetystyössä.
Lähetystyötä on tehty myös Heikkilän suvussa. Esikuvia ovat olleet Heikkilän isän tädit, jotka ovat tehneet pioneerityötä Aasiassa. Toinen heistä on sinne myös haudattu.
Keikkatyö ja Sarastia Rekry tulivat Heikkilän elämään sellaisessa elämänvaiheessa, jossa hän oli perheensä kanssa muuttanut takaisin synnyinseudulleen.
Keikkailu mahdollistaa monipuolisen elämän
-Mulla oli mahdollisuus sitoutua toimeen, mutta oli mahdollisuus myös jatkaa keikkalaisena. Halusin yrittäjäksi ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Keikkailu mahdollistaa sen mitä vakituinen työskentely ei sallisi.
Ajattelin, että olen riittävän vanha tekemään mitä itse todella haluan ja menin yrittäjäkurssille ja samalla keikkailin SaRen kautta.
Heikkilä on juuri saanut valmiiksi digitaalisen markkinoinnin painotuksella suoritetun liiketoiminnan ammattitutkinnon. Sen avulla hän aikoo uudistaa yrityksensä tarjontaa.
Suomessa Heikkilä vaihtelee yksiköitä psykiatrian akuuttiosastoilla. Hän on käynyt näiden yksiköiden varahenkilökoulutuksen, joten niihin on helppo mennä.
-Keikkatarjonta on ylenpalttista, tarjontaa on paljon enemmän kuin pystyn tekemään.
Hoitajien työ on vaativaa ja siihen on tullut niin paljon toimistotyötä. Keikkatyöläinen Keikkatyöntekijä joutuu aina ottaa ottamaan selvää, että miten asiat juuri sillä osastolla hoidetaan.
-Hiljaista tietoa kannattaisi katsoa myös sijaisen silmin, että sijaisen olisi helppo tulla.
Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että tietyt rutiinit tehtäisiin samalla tavalla eri yksiköissä.
Heikkilä on huomannut, että sairaanhoitajat tekevät toimensa ohessa myös paljon keikkaa ja se on yllättänyt hänet. Keikkailu mahdollistaa monenlaiset elämänvalinnat.
-Toki keikkailu ei sovi kaikille. Se sopii ihmisille, jotka osaavat ohjata itseään. Mä voin suunnitella ja jaksottaa elämääni itse. Välillä tehdä työltä enemmän ja välillä vähemmän.
-Kannattaa kokeilla ja kuunnella myönteisellä korvalla ihmisiä, jotka ovat tehneet keikkoja ja ottaa selvää, miten tämä sopisi juuri minulle, Heikkilä neuvoo.
Kuuntele koko haastattelu Keikkatarinoita-podcastista. Siellä Heikkilä kertoo muun muassa kokemuksiaan thaimaalaisesta sairaalasta ja korona-ajan järjestelyistä Thaimaassa ja siitä mitä hänen elämäntyylinsä järjestyy käytännön asioiden suhteen.
Jos et näe podcast-upotusta alempana, sinun pitää käydä hyväksymässä tilastoevästeet täältä.