9.11.2021 | Kaikki
Varkauden kaupunki laajentaa Sarastia Rekryn sijaispalvelun käyttöä – mukaan ruoka- ja puhtauspalvelut
Varkauden ruoka- ja puhtauspalvelut liittyvät mukaan Sarastia Rekryn sijaispalveluun 15. marraskuuta alkaen. Keikkatöitä ruoka- ja puhtauspalveluissa on tarjolla muun muassa kouluilla, palveluasumisen yksiköissä, lounasravintolassa sekä keskuskeittiössä. Ruoka- ja puhtauspalveluiden lisäksi Varkaudessa voi keikkailla sosiaali- ja terveysalalla.
Varkaudessa sijaispalvelu otetaan käyttöön positiivisin odotuksin.
– Toivomme, että Sarastia Rekryn sijaispalvelu vapauttaa Varkauden esihenkilöiden aikaa sijaisten hankinnasta. Toivon mukaan saamme tätä kautta myös paljon uusia sijaisia ruoka- ja puhtauspalveluihin, kommentoi Varkauden kaupungin tukipalvelupäällikkö Merja Viitanen.
Varkauden kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluissa on monipuoliset keikkamahdollisuudet erilaisille osaajille. Työtehtävät vaihtelevat yksiköstä riippuen esimerkiksi ruoanvalmistuksesta ja tuotteiden keräilystä astiahuoltoon ja puhtaanapitotehtäviin. Keikoille voivat hakea alan ammattilaiset ja opiskelijat. Töitä on tarjolla muun muassa ruokapalvelutyöntekijöille, kokeille, laitoshuoltajille ja yhdistelmätyöntekijöille.
– Ruoka- ja puhtauspalveluissa tehtävät ovat monipuolisia ja yksiköissä odottavat mukavat työkaverit. Otamme apua ilolla vastaan! Keikkaa varmasti riittää innokkaille tekijöille, sillä meillä sijaisten tarve on jatkuvaa, jatkaa Viitanen.
Kiinnostuitko keikkailusta Varkauden ruoka- ja puhtauspalveluissa? Hae keikalle täällä.