Jaa artikkeli

Juha ja Jutta Larm: ”Muiden ihmisten auttaminen on ihmisyyden ytimessä”

Juha ja Jutta Larm saapuvat puhumaan Arjen Sankaruudesta Loistava tekijä 2019 -tapahtumaamme Hämeenlinnaan 19.9.2019. Kysyimme Juhalta ja Jutalta, miten Arjen Sankaruus heille näyttäytyy.

Meidän ajatusmaailma lähtee siitä ajatuksesta, että onnellisuuden kokemiseen ja voidakseen hyvin ihminen ei tarvitse lomaa, palkintoja tai ryhtiliikkeitä. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että hyvinvointia rakennetaan rutiinien kautta arkeen kokonaisvaltaisesti. Sellainen elämä, jossa ihminen asettaa itsensä ja oman hyvinvointinsa päivittäin etusijalle voi kuulostaa työläältä.

Onneksi suurin osa hyvinvointia tukevista rutiineista on kuitenkin itsessään palkitsevia ja hyvin kiireistäkin elämää eläville pätee 80/20 sääntö -> Kun perusasiat fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin osalta ovat kunnossa, on helpompi johtaa itseään, huolehtia ihmissuhteista ja ennen kaikkea nauttia elämästä paremman läsnäolokyvyn avulla. Yksi haitallisimmista uskomuksista on ihmisten tapa suhtautua stressiin kielteisesti. Se on voimavara, jonka moni kääntää myrkylliseksi omassa mielessään.

Toinen arjen sankaruuden keskeisistä ajatuksista liittyy teknologian valjastamiseen. Jokainen voi valita digitaalisuudesta hyödyt, ilman että antautuu sen vangiksi. Nykyään onneksi puhutaan myös unen ja palautumisen merkityksestä. Meille aktiivinen ja aikaansaaminen arjessa ei olisi mahdollista, jos emme kiinnittäisi huomiota uneen ja palautumiseen.

Liian moni kokee elämän kuluttavana ja väsyttävänä. Valtaosa nuorista ja aikuisista elävät viikonlopuille ja arjesta on tullut velvoitteiden täyttämää pakkopullaa. Arjen tuoma taakka toimii mittarina sille, miten hyvin omat resurssit riittävät. Jos arjessa pärjääminen tuntuu selviytymiseltä, on lohdullista ymmärtää, että omia henkisiä ja fyysisiä resursseja virittämällä kiireistäkin arkea voi elää onnellisena, virkeänä ja hyvinvoivana.

Muiden ihmisten auttaminen on ihmisyyden ytimessä.

Kun omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista pystyy pitämään kiinni, muuttuu yhteistyö ja muiden ihmisten auttaminen kuluttavasta palkitsevaksi. Arki on täynnä kohokohtia, jotka tulevat näkyviin, kun oma keho on reipas, mieli kirkas ja hyvinvointia tukevat rutiinit pitävät ihmisestä huolta kuin itsestään.

 

Ilmoittaudu Loistava tekijä 2019 -tapahtumaan