Jaa artikkeli

Harjoittelussa Sarastia Rekryssä

Saimme vahvistusta toimistollemme touko-kesäkuun ajaksi terveydenhuollon sihteeriopiskelija Tiiasta. Harjoittelun päätteeksi Tiia kirjoitti ajatuksiaan harjoittelusta, tulevaisuudesta ja Sarastia Rekrystä.

Olen Tiia, 26-vuotias uudelleen kouluttautunut aikuisopiskelija. Opiskelen tällä hetkellä Kiipulan ammattiopistossa Hämeenlinnassa terveydenhuollon sihteeriksi. Pääsin sihteerintyönharjoitteluun Sarastia Rekrylle touko-kesäkuussa kuudeksi viikoksi. Hain Sarastia Rekrylle harjoitteluun avoimien työpaikkojen kautta. Kävin haastattelussa ja vaikka minulla ei varsinaisesti sihteerinalan kokemusta ole ollut, minut otettiin avoimesti joukkoon mukaan.

Harjoitteluni tavoitteet olivat näin lyhyessä ajassa päästä näkemään ja kokemaan millaista sihteerintyö toimistoissa on. Halusin myös saada kerättyä jonkinlaista osviittaa työstä ennen pidempiaikaista harjoitteluani, joka sijoittuu syksylle terveydenhuollon puolelle. Koulussa tutustuimme sihteerintyöhön teoriassa lähiopetuksilla ja saimme myös etätehtäviä, joita palauteltiin määräaikaan mennessä. Harjoittelussa tämän kaiken pääsi sitten näkemään ja tekemään itse.

Harjoittelussa työtehtäviä on tullut laidasta laitaan eri vastuualueilta. Olen päässyt tekemään markkinoinnin ja viestinnän, henkilöstö- ja taloushallinnon sekä asiakaspalvelun töitä. Tietokone ja puhelin olivat minulla työvälineenä jokapäiväisessä käytössä. Soitin työhaastattelukutsuja erilaisiin työpaikkoihin, muokkasin Office-sovelluksilla yrityksen sisäisiä tiedostoja, hoidin muutamia kahvituksia kokouksiin sekä jokapäiväisessä käytössä oli yrityksen omat verkkosivut. Työtehtävien tarjonta oli laaja, joten hommat eivät loppuneet kesken.

Harjoitteluni päätehtävänä oli tehdä haastattelututkimus Sarastia Rekryn keikkatyöntekijöistä. Tutkimukseen osallistui keikkailijoita, jotka olivat ottaneet keikkoja vastaan tekstiviesteillä huhtikuun 2019 aikana. Puheluja ehdin soittaa yli 200 ja näistä haastatteluun mielellään vastasi 92 keikkailijaa. Tutkimuksessa kävin läpi, miksi keikkailijat ottavat työtarjouksia vastaan tekstiviesteillä ja työtarjottimelta. Vastaajista 67 % vastasi, että keikkojen vastaanottaminen tekstiviestitse oli helppoa ja nopeaa. Lisäksi 39 % vastasi, että heidän mielestä työtarjottimelta sai itselle sopivia keikkoja enemmän ja työtarjonnan näki helposti pidemmälle.

Näinkin lyhyessä ajassa oppii paljon, jos on innokas vastaanottaman kaiken opetettavan. Office-paketin taitoja minulla oli entuudestaan peruskouluajoilta, mutta kuka niitä enää sieltä paljoa muistaa. Täällä pääsin alusta lähtien käyttämään ja parantamaan niitä taitoja, joten nyt voin sanoa, että jotain on myös opittu. Jos jotain vastoinkäymisiä tuli, niihin sai myös nopeasti apua. Mielipidettäni myös kysyttiin tuleviin tehtäviin ja palautetta osattiin antaa paljon.

Työilmapiiri täällä oli avoin ja mukava. Tulevaisuutta ajatellen, Sarastia Rekry tarjosi minulle paljon. Pääsin käyttämään erilaisia nykyajan laitteita, sovelluksia sekä asiakaspalvelutaitoja, jotka ovat tällä alalla tärkeitä. Tästä on hyvä jatkaa opiskelun toiseen harjoitteluun syksylle terveydenhuollon alalle, siellä aloitus on varmasti helpompaa, kun muistissa on kaikki täällä opetetut asiat.