Jaa artikkeli

Työvoimapula ratkaistaan arjessa

Kulunut koronavuosi on ollut hoitohenkilöstölle haastava, ja on vaatinut uudenlaisen tiedon ja toimintatapojen oppimista lyhyen ajan sisään. Sijaissaatavuuden näkökulmasta eletään käänteentekevää kesää. Työvoimapula on sosiaali- ja terveydenhuollossa joka puolella arkipäivää. Sarastia Rekry tekee osaltaan kaiken, jotta tekijöitä riittää. Toiminnassa keskiöön nousee uusien työntekijöiden hankinta ja erityisesti keikkatyöntekijöiden pitovoiman eteen tehtävä työ yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Sarastia Rekry hakee päivittäin aktiivisesti uusia keikkatyöntekijöitä sijaispooliin. Uusia työntekijöitä houkutellaan laajasti sekä perinteisin että modernein keinoin. Sijaishankinnassa hyödynnetään monikanavaista digimarkkinointia, ulkomainontaa sekä oppilaitos- ja TE-palveluyhteistyötä. Myös Sarastia Rekryn omia sosiaalisen median kanavia päivitetään ahkerasti ja tuodaan keikkatyötä ja sen eri puolia somessa näkyväksi. Koronakevään aikana Sarastia Rekry oli mukana yli 20 sosiaali- ja terveysalan tapahtumassa ja oppilaitosesittelyssä virtuaalisesti. Uskallamme katsoa sijaishankinnassa tulevaisuuteen ja käyttää moderneja työkaluja, joilla saadaan potentiaalisten työntekijöiden huomio myös etäaikana.

Sijaishankinnan lisäksi pitovoimaa

Uusien työntekijöiden hankkimisen lisäksi erityisen tärkeää on myös huomioida se, miten työntekijät saadaan pysymään poolissa aktiivisina keikkalaisina. Sarastia Rekryn kautta on helppoa tehdä töitä, työhaastattelu tehdään etänä ja haastatteluajankin voi varata verkosta. Kun kaikki tapahtuu samassa järjestelmässä aina työhaastattelusta töiden varaamiseen, on töiden varaaminen helppoa ja vaivatonta. Seuraavan päivän työvuoron voi napata vaikka illalla sängyssä mobiilisovellusta käyttämällä!

Sarastia Rekry on aktiivisessa vuorovaikutuksessa keikkatyöntekijöiden kanssa. Lisäksi meillä on todella tyytyväiset työntekijät. Tuoreeseen palautekyselyyn vastanneista reilusta 1800:sta työntekijästä yli 40 % arvioi Sarastia Rekryn täyden kympin työnantajaksi, ja loputkin antoivat pääasiassa erittäin hyviä arvosanoja! Tyytyväiset keikkatyöntekijät pysyvät sijaispoolissa ja tekevät ahkerasti keikkoja asiakkaiden yksiköissä.

Työntekijöiden tyytyväisyys ei synny itsestään, vaan sen eteen tehdään paljon töitä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Sarastia Rekry maksaa keikkatyöntekijöille kilpailukykyistä palkkaa, useilla alueilla Palkka joka perjantai -mallin mukaisesti jopa viikoittain sekä mahdollistaa modernin ja joustavan työnteon muodon, jossa työ ja muu elämä on helppo sovittaa yhteen. Asiakkaiden sijaissaatavuustilanteita seurataan tarkasti, ja ryhdymme tarvittaessa nopeasti ja ratkaisukeskeisesti toimenpiteisiin. Tässä työvoimapulatilanteessa jokainen tehty työvuoro ja työtunti on tärkeä.

Kaisa Kuusela
palvelujohtaja
Sarastia Rekry