30.8.2018 | Kaikki
”Esimiesten työaika on saatava kohdennettua varsinaiseen esimiestyöhön”
Työntekijöiden asenteet ovat muuttuneet. Alkuvuodesta 2018 Porvoossa herättiin huomaamaan, kuinka sijaistyöntekijöitä oli jatkuvasti vaikeampi löytää. Parhaat osaajat halusivat enemmän vapautta valita itse missä, milloin ja miten paljon he tekevät töitä. Esimiehiltä kului kohtuuttomasti työaikaa sijaisten soitteluun, eikä tekijää silti löytynyt. Sama havainto tehtiin Loviisassa:
”Lyhytaikaisten sijaisuuksien hallinnointi vei suhteettoman paljon aikaa esimiehiltä ja hallinnolta”, sanoo Loviisan perusturvajohtaja Carita Schröder.
Toukokuun lopulla Loviisassa tehtiin päätös antaa sijaisten etsintä jatkossa rekrytoinnin ammattilaiselle, Sarastia Rekrylle. Myös Porvoon sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen tuli siihen tulokseen, että Porvoon sote tarvitsee sijaishankintaan erikoistuneen kumppanin.
”Työvoimapula on selkeästi lisääntynyt viime aikoina” Ann-Sofie Silvennoinen toteaa.
Taustalla oli myös ajatus synergiasta: yhteinen kumppani saa koottua alueen sijaisista työvoimareservin, josta kaupungit hyötyvät enemmän kuin kahdesta erillisestä työntekijäpoolista.
”Tällä ratkaisulla saamme esimiesten työajan kohdennettua varsinaiseen esimiestyöhön sekä toiminnan kehittämiseen. Samalla saamme turvattua sijaispoolin pysyvyyden ja kasvun. Sarastia Rekryn palvelun hinta on laskelmiemme perusteella erittäin kilpailukykyinen verrattuna omaan toimintaamme”, Schröder kertoo.
Sarastia Rekryn sijaispalvelu toimii jo mm. Keravalla, Askolassa ja Mäntsälässä. Nyt näiden alueiden sijaispoolit siirtyvät myös Porvoon ja Loviisan käyttöön. Samoin uusien asiakkaidemme alueilta rekrytoidut työntekijät saavat enemmän työmahdollisuuksia, kun valittavana on myös lähikuntien sijaisuuksia.
Itse tehty vai ammattilaisen tekemä?
- Esimiehiltä kuluu 35-70% työajasta sijaisten hankintaan. Tämä tarkoittaa noin 1,5-3,5 päivää joka viikko. Työ vaikeutuu jatkuvasti, sillä osaavia tekijöitä on vaikea löytää.
- Aikaa kuluu sijaisten soitteluun, mutta työ ei lopu siihen. Oman siivunsa vievät sijaistyöntekijöiden haastattelut, työsopimusten teko, työtodistukset, sairausloma-asiat, työterveyshuolto ja työtapaturmat. Kaikki tämä aika on pois esimiehen varsinaisista työetehtävistä, kuten lähiesimiestyöstä.
- Sarastia Rekry keskittyy täysipainoisesti sijaistoiminnan pyörittämiseen. Nykyaikaisten välineiden avulla tuomme työt tekijöiden ulottuville reaaliaikaisesti. Automatiikka yhdistää parhaimmillaan työntekijän työtehtävään kahdessa sekunnissa.