3.10.2019 | Kaikki
Hoitajapulaan auttaa kolme erilaista lääkettä
Sote-alan henkilöstövajaus puhuttaa, mutta yhtä ja ainoaa ihmeitä tekevää lääkettä hoitajapulan korjaamiseen ei ole. Tilanteen ratkaisemiseen tarvitaan nykyistä vahvempaa eri tahojen yhteistyötä sekä useampia toimenpiteitä. Alan arvostus, keikkatyöntekijöiden ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen sekä koulutuksen lisääminen ovat edellytyksiä tilanteen kohenemiselle. Ammattitaitoisten työntekijöiden siirtyminen muihin tehtäviin on saatava pysäytettyä.
Keikkatyö on yleistynyt sote-alalla nopeasti ja tiedossa on, että hoitoalojen sijaistyöntekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia enemmän. Yksi sote-alaa vaivaavan hoitajapulan juurisyistä on koulutetun henkilöstön karkaaminen muihin tehtäviin. Tehyn mukaan noin 40 000 osaajaa on lähtenyt kokonaan pois alalta. Alaan ja etenkin keikkatyöhön liittyviä mielikuvia ja asenteita täytyy ravistella perusteellisesti.
Viimeistään nyt on aika tuulettaa keikkatyöhön liittyviä mielikuvia. Suomessa arvioidaan olevan jo toistasataa tuhatta sijaistyötä tekevää hoitoalojen ihmistä, mutta harva alaa tuntematon tulee edes ajatelleeksi, että keikkatyö on useimmiten tekijän oma tietoinen valinta. Päätökseen vaikuttaa mahdollisuus valita työntekemisen paikka ja aika sekä vapaus päättää itse omista aikatauluistaan. Sen takia on ensisijaisesti parannettava sijaistyöntekijöiden asemaa ja kehitettävä työolosuhteita.
Ajantasainen osaaminen on keskeistä kaikille sote-alan työntekijöille työsuhteen laadusta riippumatta. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen otti aiheeseen kantaa Hämeenlinnassa pidetyssä Keikkalaisten päivässä syyskuun lopulla. Ministeri näkee, että yksi keino työvoimapulan ratkaisemiseen on jatkuvasti tarjottavat mahdollisuudet ammattitaidon ylläpitämiseksi. Hän totesikin, että tarvitaan elinikäisen oppimisen koulutuskokonaisuuksia, joita on mahdollista suorittaa työn ohessa. Lisäksi alan koulutusmääriä on hänen mielestään kasvatettava selvästi nykyisestä.
Vaativan keikkatyön tekijöiden onnistumista pitää tukea hyvällä johtamisella ja selkeillä toimintatavoilla sekä keikkatyöntekijöitä välittävissä yrityksissä että hoitoalan työyhteisöissä. Johtamisen on oltava tasapuolisesta ja läpinäkyvää. Keikkatyöntekijä on jakamassa yhteistä vastuuta työntekopaikoissaan. Olosuhteet huomioon ottaen riittävä perehdytys ja keikkatyöntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu työyhteisöissä kantavat hedelmää ja lisäävät työtyytyväisyyttä.
Meille keikkatyöntekijöitä välittävälle yritykselle se tarkoittaa myös, että sijaisuuksien saamiseen on kaikilla oltava yhtäläiset mahdollisuudet, ja työ on turvallista. Ensisijainen tehtävämme Sarastia Rekryssä on välittää päteviä ja motivoituneita ammattilaisia työnantajille.