Jaa artikkeli

Lempäälän kunta laajentaa Sarastia Rekryn sijaispalvelun käyttöä – mukaan varhaiskasvatus sekä aamu- ja iltapäivätoiminta

Lempäälän varhaiskasvatus sekä aamu- ja iltapäivätoiminta liittyvät mukaan Sarastia Rekryn sijaispalveluun 23. elokuuta alkaen. Keikkatöitä varhaiskasvatuksessa ja aamu- ja iltapäivätoiminnassa on tarjolla yhteensä yli 30 yksikössä. Varhaiskasvatuksen lisäksi Lempäälässä voi tuttuun tapaan keikkailla hyvinvointi- ja ateriapalveluissa. 

Odotukset sijaispalvelun käyttöönotosta ovat Lempäälässä korkealla.

– Toivon mukaan Sarastia Rekry tulee helpottamaan varhaiskasvatusyksiköiden johtajien arkea tuomalla siihen sujuvuutta ja työajan säästöä sekä tietenkin meille varhaiskasvatuksen kentälle uusia innokkaita osaajia, kommentoi Lempäälän kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari.

Keikkoja onkin tarjolla mielenkiintoisissa ympäristöissä erilaisille osaajille. Lempäälän varhaiskasvatuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan keikoille voivat hakea varhaiskasvatuksen tai muut soveltuvat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja opiskelijat. Töitä on tarjolla muun muassa varhaiskasvatuksen opettajille, varhaiskasvatuksen lastenhoitajille sekä varhaiskasvatuksen avustajille.

– Varhaiskasvatuksen keikkamahdollisuuksiin Lempäälään kannattaa hakeutua henkilöt, joiden sydän sykkii varhaiskasvatukselle ja joilla on reppu täynnä ideoita varhaiskasvatuksen laadukkaaseen arkeen, jatkaa Ritari.

Hae keikoille Lempäälän varhaiskasvatukseen täällä!