30.1.2019 | Kaikki
Onvire – ”Me olemme avoimia tarjoamaan loistavia tekijöitä ihan kaikille”
Onvire on 1.2.2019 toimintansa aloittava Seuturekryn sisaryhtiö, joka tarjoaa henkilöstö- ja taloushallinnan palveluja yksityisille palveluntuottajille ja kolmannen sektorin toimijoille. Onviren toimintaa ohjaa liiketoiminnan käynnistyessä henkilöstö- ja taloushallinnon palveluiden tuottaminen niille Seuturekryn ja emoyhtiö KuntaPron toimijoille, jotka eivät ole konsernin omistajia.
Mitä Onviressä tehdään?
Onviren palvelukonseptiin kuuluu henkilöstö- ja taloushallinnon palveluita sisaryhtiö Seuturekryn ja emoyhtiö KuntaPron palvelukonseptien mukaan. Yhtiön sijaispalvelu on tuttua sisaryhtiö Seuturekryn toiminnasta, josta konsepti on monistettu palvelemaan yksityisiä toimijoita.
Onviren sijaispalvelun toimintaa ohjaa palvelupäällikkö Päivi Penttinen, joka siirtyy Onviren palvelukseen Seuturekrystä. Seuturekryssä Päivi on työskennellyt 10 vuotta, aina Seuturekryn perustamisesta lähtien. Toiminnan ohjaamisen lisäksi Päivi luotsaa uusien sijaispalvelun asiakkaiden käyttöönottoja.
Onviren sijaispalveluissa työskentelee kaksi rekrytointikoordinaattoria ja yksi henkilöstökoordinaattori. Rekrytointikoordinaattori Hanna-Leenan päätehtävä Onviressä on täyttää saapuneet sijaistilaukset. Tilauskeskuksessa työskentelyn lisäksi Hanna-Leena haastattelee uusia työnhakijoita, sekä kiertää erilaisissa tapahtumissa ja oppilaitoksissa esittelemässä Onviren toimintaa ja työskentelymahdollisuuksia mahdollisille uusille työntekijöille. Hanna-Leenan voi tavata tapahtumissa ja oppilaitoksissa kautta Onviren toimialueen, aina pääkaupunkiseudulta Hämeen kautta Satakuntaan asti.
Onviren sijaispalvelun toiminnan pääfokus on täyttää saapuneet sijaistilaukset
Onviren sijaispalvelun palveluhenkilöstöllä on itsellään konkreettista kenttäkokemusta. He tietävät, millaista on, kun sijaistarve ei ole täyttynyt, sekä myös millaista on mennä sijaisena töihin. Tämän kokemuksen kautta sijaistarpeiden täyttämisestä on muodostunut elintärkeä aihe ohjaamaan työskentelyä.
Onvire ei toimi yksin omilla pelisäännöillään, vaan toimii ja työskentelee yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Ratkaisuja haetaan yhdessä asiakkaan kanssa, ja nimenomaan yhdessä toimimalla löydetään parhaat sijaiset asiakkaiden tarpeisiin.
Onviren kevät näyttää hyvältä. Mahdollisuus uusiin asiakkaisiin antaa virtaa palvella jo olemassa olevia asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla, ja huolehtia heistä. Onviren palveluhenkilöstölle on todella tärkeää, että sijaistarpeisiin löytyy oikeat tekijät ja tehdyt sijaistilaukset täyttyvät.
Onviren sijaispalvelu auttaa esimiehiä myös muualla, kuin sosiaali- ja terveysalalla
Esimiehet toimialasta riippumatta painivat saman asian kanssa – sijaisia tarvitaan. Onviren sijaispalvelu tarjoaa ratkaisun. Sijaispalvelun käyttöönotto vapauttaa esimiehen varsinaiseen esimiestyöhön, kun aikaa ei enää kulu sijaisten etsimiseen.
Onviren asiakkaaksi voi tulla ihan mikä tahansa yksityisen sektorin toimija. Sisaryhtiö Seuturekryn toiminta on painottunut sosiaali- ja terveysalalle, mutta Onviren on mahdollista palvella esimiehiä esimerkiksi ravintola-alan yrityksissä. ”Voimme välittää sijaisiksi tarjoilijoita, vahtimestareita, taksikuskeja, partureita, ihan ketä tahansa. Me olemme avoimia tarjoamaan loistavia tekijöitä ihan kaikille.”, palvelupäällikkö Päivi luettelee innoissaan.
Onviren yhteystiedot löydät Onviren verkkosivuilta.