Jaa artikkeli

Työvoimapula ravistelee sote-alaa – miten vastaamme asiakkaidemme sijaistarpeeseen?

Työvoimapula koskettaa koko sote-alaa valtakunnallisesti. Yhteistyöllä ja jokaista työntekijää arvostamalla ja heidän toiveitaan kuuntelemalla houkuttelemme tekijät sinne, missä heitä tarvitaan. Sarastia Rekry vastaa työvoimapulaan tarjoamalla työtä ja vapaa-aikaa sopivassa suhteessa ja panostamalla koulutukseen ja työnteon mielekkyyteen.

Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen (28.3.2019) mukaan työvoimapulasta kärsii 54 ammattia Suomessa. Pula-ammattien top 15 –listalla sosiaali- ja terveysalan ammattien osuus on kasvussa – listan kärjessä olevista pula-ammateista puolet on sote-alan ammatteja.

 

Työtä ja vapaa-aikaa sopivassa suhteessa

Ylen 8.5.2019 julkaisemassa artikkelissa kerrotaan, että moni nuorista tai keski-ikäisistä olisi valmis tekemään nykyistä lyhyempää työaikaa. Kyselyn mukaan lähes joka toinen on halukas tekemään kuusituntista päivää pienemmällä palkalla. Vaikka lähes puolet vastaajista voisi olla valmis lyhentämään työaikaansa, oli raha tai bonuspalkka silti selkeästi suosituin vaihtoehto.

Sarastia Rekryssä palkitaan ahkeria ja hyvin töissään toimivia työntekijöitä. Myös bonuspalkka on ollut käytössä, mutta isoimmaksi tekijäksi töissä viihtymiseen työntekijät valitsevat useimmiten valinnan vapauden”, kertoo Sarastia Rekryn palvelujohtaja Pirjo Matikainen. Kun töitä on tarjolla enemmän kuin tekijöitä, työntekijä saa itse päättää – missä, milloin ja miten paljon töitä tehdään. Keikkalaisena töitä saa tehdä juuri niin paljon kuin omaan elämäntilanteeseen sopii ja juuri niissä työyksiköissä, missä töitä on miellyttävää tehdä – vaikka kesämökkipaikkakunnalta loma-aikoina.

 

Työntekijä valitsee työpaikan kokemusten perusteella

 

”Keikkatyössä on myös haasteensa. Työympäristön, työyhteisön ja toimintatapojen vaihtuvuus saattaa olla raskasta, minkä vuoksi painotamme asiakasorganisaatioillemme perehdyttämisen ja vastaanoton tärkeyttä”, sanoo Pirjo Matikainen. Tilanteessa, missä työntekijä saa itse valita omat työyksikkönsä, ensimmäisenä valitaan ne yksiköt, joissa vastaanotossa ja perehdyttämisessä on onnistuttu.

Sarastia Rekry nostaa esiin viestinnässään työpaikkoja, joissa on hyvä tehdä keikkatyötä. Palkitsemme sekä työyksiköitä että työntekijöitä. Eräs keikkalaisemme kertoo Hämeenlinnassa sijaitsevasta Voutilakeskuksen Lyhty-yksiköstä seuraavaa: ”Ilmapiiri on rentoa ja vastaanottavaa. Ensimmäisenä keikkapäivänä otettiin tosi ihanasti vastaan. Minulla oli oma perehdyttäjä, mutta tietoa ja neuvoa sai myös muulta henkilökunnalta. Työporukka on aivan mahtavaa.” On tärkeää saada uusi työntekijöitä alalle, mutta ehkä vieläkin tärkeämpää on saada heidät pysymään alalla.

 

Sähköinen palvelu ja automatiikka apuna sijaisten hankinnassa

 

Sarastia Rekryn kautta keikkatöitä on tarjolla valtakunnallisesti yli 1000 yksikössä, ja työntekijä saa itse määrittää millä toimialoilla ja toimialueilla hän työskentelee. Keikkatyöntekijöitä on yhteensä noin 5000.

Meillä panostetaan työvuorojen varaamisen vaivattomuuteen”, kertoo Pirjo Matikainen. Käytössä on selaimella ja mobiilisti toimiva työtarjotin. Työntekijä näkee työtarjottimelta yhdellä napautuksella kaikki valitsemallaan toimialueella ja toimialalla avoinna olevat työvuorot, ja napsii mieleisensä vuorot helposti ja nopeasti.

Vapaa-aika on asia jota keikkatyöntekijät arvostavat. Oleellista on, että he saavat itse määrittää ajankohdat, jolloin eivät ole tavoitettavissa. Tämän takia työnhakujärjestelmässä on saatavillaolokalenteri, johon työntekijä saa itse määrittää ne ajankohdat, jolloin hän on varmasti saatavilla ja milloin hän ei ota vastaan työtarjouksia. Tällöin työntekijä saa todella nauttia vapaa-ajastaan juuri silloin kun itse niin haluaa.

Saatavillaolokalenteri hyödyntää myös automatiikkaa. Kun työntekijä on tallentanut itselleen saatavillaoloaikaa, ja hänen valitsemassaan työyksikössä tehdään tilaus tälle ajankohdalle, kiinnittyy hän automaattisesti työvuoroon. Tämä säästää sekä työyksikön esimiehen, että keikkatyöntekijän aikaa, kun työvuoroa tai tekijää ei tarvitse manuaalisesti etsiä – automatiikka tekee sen jopa kahdessa sekunnissa.

 

Miten ammattitaitoisten sijaisten riittävyydestä huolehditaan tulevaisuudessa?

 

Kun pula työntekijöistä on suuri, tärkeää tässä hetkessä on tavoittaa myös tulevaisuuden ammattilaiset. Oppilaitosyhteistyö on Sarastia Rekryllä avainasemassa. Oppilaitoksissa tulevat sote-alan ammattilaiset kuulevat vaihtoehdon perinteiselle työsuhteelle – mahdollista on myös itse rakentaa sellainen työn ja vapaa-ajan suhde kuin itse haluaa.

Työelämän murroksessa on tärkeää, että kentällä olevat työntekijät pääsevät jatkokouluttautumaan ja päivittämään osaamistaan. Panostamme Sarastia Rekryssä keikkatyöntekijöiden kouluttamiseen. Järjestämme lääkehoidon verkkokoulutuksia ja ryhmätenttejä. Kannustamme yhteistyöorganisaatioitamme ottamaan myös keikkatyöntekijät mukaan henkilöstökoulutuksiin.